Liikaa on tullu tehtya

Tas nyt istun koneella ja chattaan Ukraina M:n kans. Huomen aamuna oltas nimittain lahos Bostoniin viikonlopuks. Eli kun ma kysyin K:lta, et onko niilla mitaan suunnitelmia viikonlopulle, etta jos ma ja M mentas lauantaista sunnuntaihin Bostonia kattoon, niin han sano et se on liian vaha aikaa, han on perjantain kotona tois niin lahtekaa jo silloon, han ei tarvi sua toihin ollenkaan. Eli nyt mulla on bussiliput varattuna, viimetippaan koitetaan loytaa majotusta, mutta ei olla oikeen via paatetty etta millasta ja mista. Et katotaan ny kuinka myohaan tas menee. Ja ma en oo via kirjottanu puoliakaan mun californian reissusta ja nyt mulla on jo uus reissu tulos... Ja sit ku olis via ne kaikki kuvatki laittamatta. No ehka ma istun tas koko yon.

No nyt sain hotellin varattua, via pitaa tarkastaa, etta mista pain se oikeen loyty ja sitte paasen jatkamaan mun reissutarinoita.

Viimeks taidettiin jaada kuumille lahteille. Elikka erittain huonosti nukutun kylmassa varjotellyn yon jalkeen herattiin syomaan reissun paras aamupala. Se oli joku meksikolainen aamupala, jossa oli juustoo, munaa, tortillanpaloja, paprikaa, sipulia ja kaikkee muuta hyvaa ja terveellista vihannesta. Se onneks piristi, kun ei yolla niin saanu nukuttua. Taa oli muuten se leiripaikka, jossa piti varoo niita myrkkykasveja, joista mulla ei oo mitaan hajua milta ne nayttaa, mutta kukaan ei loytany mulle sellasta naytille, eika ne osannu sita ulkonakoo paremmin selittaa kun etta silla on kolme lehtee. Kun tulin kotiin paatin sit googlettaa ne kasvit ja taltahan ne sitte naytti.

Ei silla, etta ma niita luonnos tunnistaisin ens kerrallakaan, mutta nyt en niihin ainakaa tormanny, kun en mitaa ihottumaa saanu. Samalla ma totesin, etta Californian hyttyset on heikkoja, kun vaikka ne mua kuinka pisti, niin mitaan nappyloita en saanu. Toisin ku Max, joka viihty hirveesti ilman paitaa, ja sen kylla huomas. Sen selka oli nimittain taynny hyttysen pistoja. (Yks paiva kun se rupes laskeen, niin yhes jalas oli 59 hyttysen pistoo ja kasista ja jaolista yhteensa se tais loytaa 128 pistoo. Sit via kun me arvioitiin sen selka siihen mukaan niin mentiin helposti yli 200.) Voi poika parkaa.

Sitte ku oltiin saatu kaikki tavarat takas bussiin lahettiin ajaan kohti Ashlandia. Talla bussimatkalla koko porukka alko olla jo aika vasynytta, ja ma ainaki nukuin ison osan matkasta. Pidennetty vessatauko pidettiin jossain kansallispuistossa, mutta se ei ollu niin pitka, et sita olis oikeesti keriinny mitaan kierteleen ja katteleen, niin ma jatin koko pysahdyksen suosiolla valiin ja nautin yllattaen avartuneesta bussin takaosasta, kun suurin osa porukasta lahti vessaan. Ja sitte taas jatkettiin matkaa. Ashland on siis Oregonin osavaltios, ei Californias, joten nyt saan lisata senki mun kaytyjen osavaltioiden listalle. Joka ei kyl oo hirveen pitka. Mutta kuitenki. Oregan on New Jerseyn lisaks ainut osavaltio, jossa sa et saa pumpata sun omaa bensaa, vaan se pumpataan sulle. En ny sit tia onko se saamista vai joutumista, kun omaa bensaansa pumppaa, mutta taa mun ei oo sita tarvinnu tehda, kun NJ on ainut osavaltio, jossa oon autolla ajanu.

Ashland oli kans sellanen pienehko kaupunki. Me saavuttiin sinne joskus 7 mais ja vietettiin reissun toinen ja viimenen illallinen ulkona. Aikaa oli tata kaupunkia kierrella siihen 11 asti. Sitte oli tarkotus lahtee taas ajamaan. Max oli kuumilla lahteilla tavannu joitaki tyyppeja, jotka asuu Ashlandis ja ne oli tois pitsapaikas, joka alkaa M:lla. Eli meidan alaikasten porukka lahti sitte metsastamaan sita paikkaa. Loydettiin se, syotiin hyvat pitsaslaissit ja sit lahettiin kierteleen kaupunkia. Ashland on kuuluisa vuotuisesta Shakespear festivaalistaan, joka kestaa melkeen koko vuoden. Vissiin. Sen kunniaks sia oli sit jonkimoinen orkesteri soittaas, sita kaytiin nopeesti kuuntelees, mut lahettiin aika pian pois. Colin tiesi, etta sia on puisto, jonka on suunnitellu sama henkilo joka on suunnitellu Nykin Central Parkin joten kaytiin sit tsekkaas se puisto. Ihan mukava se olli. Ei central parkin veronen, mut se oli kyl taysin erilaises ymparistoski kun keskella manhattania. Ennen puistoo pysahdyttiin kuitenki Lithium vesi lahteella, josta sai juoda sita vetta, joka oli taynna kaikkia mineraaleja. Mina ja Colin maistettiin sita, Emma ja Christian vaan haisto sita ja kaikki oltiin samaa mielta, etta haisee/maistuu madalta tomaatilta. Mox vei sen kuitenki askeleen pitemmalle, kun se meni sinne juoma-altaalle, otti suunsa niin tayteen sita vetta kun vaan pysty ja sit nieli sen kaiken. Eika se ees sen mielesta maistunu pahalle.

Myohemmin sen illan aikana me alettiin kyseenalaistamaan sen veden vaikutuksia, kun Max oli vaha turhan ilonen, energinen ja hyppelevainen. Colinilla tosin on enemman kokemusta Maxin kayttaytymisesta, mut ma taisin kyl saada sen vakuutettua siita, etta silla vedella oli jotain tekemista asian kans. Mut siis veden jalkeen lahettiin sinne puistoon. Kierreltiin sia vaha aikaa, mut ei sia mitaa tekemista ollu. Sitte tuli vastaan iso vanha puu. Ja mika ilo siita syntykaan. Colin ja Max kiipes kilpaa vaikka kuinka korkeelle silla aikaa kun ma ja Emma ja Christian istuttiis siihen puun juurelle ihmettelemaan niitten touhua. Ma rupesin siina ihmettelemaan ja miettimaan, etta kuinka moni mun kans ylioppineista olis viime kesana kiivenny siihen puuhun, jos se olis Suomes tullu vastaan, enka keksiny ketaan. Ja jossain naina paivina ma kans ymmarsin, mihin se yks vuosi hukkuu, kun me alotetaan koulu myohemmin kun jenkeissa ja tajusin, etta mun 18v kavereilla on kaikilla ollu synttarit syksylla, eli kun ne on 18 kun ne "valmistuu' lukiosta, niin ne on -92.

Aika pian me saatiin kuitenki muuta ihmeteltavaa, kun meidan ohi ajo kaks juoksupyoraa. Tai en tia miks niita kutsuis, kun ne naytti vaha polkupyorilta, mut niissa ei ollu polkimia, vaan eteenpain liikuttiin juosten/kavellen. Ja ne siis naytti talta.

Taman ihmettelyn jalkeen me todettiin, etta aikaa on via vaikka kuinka. Colin on muuttamas Ashlandiin syksylla, kun se menee sinne yliopistoon, niin me otettiin sit aikamme kuluks kampuskierros sen tulevas yliopistos. Ihan hienolta se yliopisto naytti. Ihan perus jenkki University. Mun mielesta Seton Hall oli kuitenki hienompi ja viihtysampi, enka kyl vaihais koulupaikkaani Turun yliopistos tuohon kouluun. Enka edes vaan kustannusten takia, vaan muutenki. Vaha koulukustannuksia vertailles ma sain naa kolme 18v amerikkalaista kateelliseks. Ma en tia kuinka paljo ma niille valehtelin, mutta ainaki se on selvaa, etta koulu on suomes paljo halvempaa kun taa, ja sen lisaks me saadaan opintotukee ja kaikkee. Ei ne niita summia koskaan tuu tarkastamaan, enka makaan meinaa tarkastaa niita summia, mita ne mulle kerto, joten nain.

Kun kouluki oli kierretty, palattiin bussiin. Tana yona ma halusin varata ittelleni hyvissa ajoin makuupaikan ja varmistaa, etta saan oman makuupussini, joten tein sen ja sit palasin takas bussin etuosaan just kuulemaan, kuinka meidan toisella kuskilla, Solilla on kaks aivan mahtavaa tyota. Se tyoskentelee ympari vuoden, mut silti silla on vaan kaks kesatyota. Jos mulla olis aikaa ma pistaisin teidat miettimaan kuinka se on mahdollista, muttakun ma koitan saada naa tarinani kerrottua, niin mulla ei oo aikaa sellaseen. Eli siis kerron vaan suoraan. Kesasin se siis ajaa naita Green Tortoisen busseja. Sitte ku tulee talvi, silla on toita Anarktikalla. Koska vaan marras-maaliskuussa sia on kesa, eli niin lammin, etta edes jotain tarkenee tekeen, niin silloon se ajaa sia jotaki tavarakuljetuksia ja tekee kaikkee muuta jannaa niitten tutkimuslaitosten hyvaks. Ja vapaa-ajallaan se kuvaa pingviineja. Mukavaa. Kun kello tuli 11 porukkaa alko pikku hiljaa tuleen takas joten ma siirryin nukkumaan. Matkaan ei kuitenkaan paasty via kovin pian, kun vaan osa porukasta tuli takas. Bob oli jaany baariin ja se oli vakuuttanu osan porukasta jaamaan sen kans sanoen, ettei ne lahe ilman meita. Joku lahti niita sit sielta hakeen ja ma nukahdin, ja seuraavan kerran ku herasin, niin oltiin taas vaihteesta lumen ymparoimina.

Mount Lassen national park oli paikan nimi. Kiva luminen vuori ja kylma oli aamupalalla. Mutta hienot maisemat. Eipa siita kai sit muuta. Sia olis ollu yks patikointireitti, mut limivyory oli pari viikkoo sitte tappanu sia jonku patikoijan, niin se reitti oli talla hetkella suljettu. Ajettiin sitte alemmas puiston vierailijakeskukseen, jossa lampotila oli paljo miellyttavampi. Sielta paasi patikoimaan yhta reittia vesiputoukselle, jonne sitte melkeen koko porukka lahti. Matkalla oli hienoja kukkapeltoja ja jotain pienta metsikkoo ja se pieni joki, jossa se vesiputouski sitte oli. Se vesiputous tosin ei ollu kovin kummonen, ja suurin osa porukasta pysahtyki vaan ihailemaan sita ja jatko matkaa, kun ne ei alynny, et taa nyt sitte muka oli se, mita me oltiin tultu kattoon. Onneks meilla oli kartta ja siita nahtiin, et taa tosiaan oli se karttaan merkattu putous ja tiedettiin kaantya sen jalkeen takas kotiin pain. Ei siina matkalla sit muuta tekemista ollu, niin Max rupes kertoon kaikille vastaantulijoille, et olkaa tarkkana, sia alueella on nahty karhu. Kovasti vaan kaikki kiitteli tiedosta ja jatko matkaansa. Ei ihan sellanen reaktio kun mita mulla olis tullu, eika varmaan sekaan mita Max odotti, koska se lopetti aika pian. Kun palattiin bussille kaikilla oli taas hirveen kuuma, me oltiin etuajas eli ei ollu via lahellakaan lahtoaika, ja muutenki lahettiin myohas, kun naa palaili pikku hiljaa naa muut patikoijat, kun ne oli lopulta tajunu, etta se vesiputous oli ja meni.

Meidan illal leiripaikka oli toisella puolella luonnonpuistoo, joka ei linnuntieta olis ollu ollenkaan kaukana, mutta sinne ei menny tieta ollenkaan, vaan meidan piti ajaa ulos puistosta, kiertaa se ympari ja menna toiselle puolelle. Sellanen kolmen tunnin ajomatka, plus pysahdys yhdella toisella patikointireitilla, joka seki oli suljettu puolesta valista, mutta jonka Max valttamatta halus kiiveta niin pitkalle ku paasee. Muu porukka lahti jatesakkien kans meidan wanhojen jatkot -tunnelmissa laskeen pulkkamakee. Eika siis muu alaikanen porukka, vaan taa 24-32v porukka. No paaasia on etta on hauskaa.

Sitte jatkettiin matkaa ja lopulta paastiin sinne meidan leiripaikalle. Viimenen yo nukuttavaks tahtitaivaan alla. Ja ainut kerta kun leiriydyttiin sellases paikas, jossa oli numeroidut leiripaikat kaikille, ja jossa meilla oli myos naapurileiriytyjia. Muina kertoina oltiin leiriydytty melkeen keskella ei mitaan ja saatu olla hyvinki omissa oloissamme niin aanekkaita ku tahottiin. Bussi parkkiin, mahdollisimman nopeesti niin paljo tavaraa bussista ulos kun ehdittiin, etta naytta silta etta me ollaan ahkeria, ja sit meidan viisikko lahti patikoimaan kohti cinder cone tulivuorta. Leiripaikalta vaan 1.5 mailia tulivuorelle ja sitte jonki matkaa ylospain, etta paasee sinne kraaterin reunalle. (Siis taa ei toki mikaan aktiivinen tulivuori ollu, ja muutenki se ei mun mielesta ees oikeen naytany tulivuorelta, mutta ehka ma tietaisin ja osaisin seliitt vaha paremmin jos ma joko a) ymmartaisin mita toi nimi meinaa tai b) olisin menny kattoon sen 20min esittelyvideon tasta puistosta, joka esitettiin amaulla sia turistikeskuksessa.) Vaha matkaa vaan oltiin kavelty, kun Emma yht akkia totes, etta 1.5tunnin torkut kuulostaa paljo paremmalta kun 1.5 mailin patikointi, joten han kaanty takas. Eli se oli sit taas mina ja pojat. Matka sinne tulivuorelle suju suht hyvin, vaikka se polku oli aika vaikeekulkunen, kun se oli jotaki tuhkan ja hiekan valilla. Jotaki kuitenki, joka anto aina jalkojen alla periks kun astuit, eli toita piti teha tuplasti enemman. Kun paastiin vuoren juurelle niin mulle selvis, etta se koko vuori oli oikeestaan vaan iso kasa tata tuhkahiekkajuttua, jota ilmeisesti se nimi cinder cone jotenki anto ymmartaa niille, jotka sen ymmarsi. Ja ettei se olis ollu liian helppoo se kiipeeminen, niin sen lisaks, etta kaveleminen oli yhta raskasta kun hiekalla, niin se polku ylys vuorenrinnetta oli jyrkka. Ma sanoisin et enemman ku 45 astetta, mut ehka se kuumuus ja vasymys ja kaikki vaha heikensi mun arviointikykya. Mulle oli heti selvaa, et taa tulee kestamaan, joten sanoin kahen askeleen jalkeen ylos rinnetta pojille, etta kiivetkaa vaan ylos, ma tuun omaa tahtiani tan maen ylos ja nahaan sit ylhaalla, jos ette oo jo kyllastyny siina vaihees ja oo matkalla alas ennenku ma paasen sinne.

Tan matkan vesupullo oli mun paras kaveri, ja ma totesin, et mun on parempi kattoo jalkoihini kun eteenpain, koska ma vaan turhaudun kun nayttaa silta, etta ma en liiku ollenkaan eteenpain. Puoles valis rinnetta Max jotenki paatti, etta han haluaa sitteki oottaa mua, ja sit se nousu alko mullaki sujua pikkusen nopeempaa, kun ma en enaa kehdannu pysahtya joka kymmenennen askeleen valein, ja kun sia oli joku kiintee kohde mita kohti kiiveta vaha lahempana kun se huippu. Ja sit me kiivettiin huipulle. Ma meinasin kyl siina vaihees ku saavutin Maxin, et onkohan taa muka sen arvosta, mut se vakuutti mut etta on se, ja niin tosiaan kun paastiin ylos niin se kyl oli sen arvosta. Kierrettiin koko kielekkeen ympari, ihailtiin maisemia, ja ihmeteltiin kun sielta naytti niinku maas yhtyis kolme eri planeettaa. Taa meidan oma ja tavallinen metsajarvivihreesininen, sitte isoista kivenjarkaleista ja tuhkasta syntyny musta joku palneetta, ja kaikkein mielekiintosin, keltavihreepunanen joku, mika ylhaalta naytti pienilta hiekkakasoilta, mutta josta mulla ei oo mitaan hajua mika se oikeesti oli, ja jonka ma olisin kyl sijottanu johonki Marssiin tai joleki muulle planeetalle johonki leffaan. Sit ku oltiin Colinin ja Christianin kans kaikki kasas, pummattiin Soli kuvaamaan meidat sia, kun seki oli lopulta paassy ylos yhen party girlin kans ja sitte oliki aika palata takas leiriin ja alkaa valmistaan illallista. Tai mina ja Christian palattiin Solin ja party girlin kans, Maxilla ja Colinilla oli via sen verran aikaa, etta ne paatti menna toiseen suuntaan. Eli ei takas alas vuorenrinnetta, vaan alas kraateria. Matkalla alas me nahtiin kaikki muut meidan bussireissulaiset, jotka oli vaihtelevin tuloksin kiipeemas ylos sita vuorenrinnetta. Ja melkeen kaikilla oli mieles sama kysymys. "Is it worth it?" Kaikille vakuutettiin, etta on se, ja jatkettiin matkaa. Alas oli paljo helpompi menna ku ylos. Se meni melkeen juosten vaan se maki alas, kun ei se vuori sitte loppujen lopuks niin korkee kuitenkaan ollu.

Kun oltiin takas leirissa ma satuin istumaan penkille, enka sit noussu siitta sellaseen puoleen toista tuntiin. Ruokaa oli valmistamas jo niin moni muu innokas, ettei mun ees tarvinnu potee huonoo omaa tuntoo etten ollu auttamas. Sain vaan istua. Sitte syotiin, sitte juotiin (tai muut joi, niinku ma taisin jo mainita, mulle riitti 3 paivaa 7sta.) Sitte pelattiin beer pongia, sit meinattiin pelata flip cuppia, mut tas vaihees Matty sano, etta ei kay, kun kello oli paljo ja naapurileiripaikalla oltiin jo nukkumas. Siispa tyydyttiin istumaan nuotion ymparilla, kuulemaan hyvia, inapropriate, ja hyvin inapropriate vitseja, pelaamaan rikkinaista puhelinta ja nauramaan, kun yks party girlsesista yht akkia paatti, etta han menee kuokkimaan naapuritelttakunnan bileisiin. Ja silla oli erittain kuuluva aani, niin kuultiin kaikki mita se sia humalas selitti ja riehu. Onneks ne toisetki otti sen huumorilla, niin ihan hyvin siitaki sit loppujen lopuks selvittiin. Illan paras vitsi oli woodoo dick told by Matt, rikkinaine puhelin onnistu jokseenkin hyvin, paitsi yks pitka lause saatiin muuttumaan sanaksi Help (joka tuskin johtu siita, et se henkilo oikeesti kuuli help, se muuten vaan tarvi apua) ja sit se mun aksentin johdosta muuttu via kerran sanaksi hemp ja muuten taa ilta vaan meni.

1 mais taisin menna nukkumaan. Talla kertaa sain jopa nukuttua hyvin. Ei ollu yhtaa kylma eika kuuma eika mitaa. Hyva yo oli. Aamulla saatiin puistonvartialta muistutus, etta hiljaisuus olis alkanu kello 10pm, ja etta jotain valituksiakin oli tullu, mutta ihan suht rennosti taa vartia kuitenki meihin suhtautu. Hyva nain. Taalta jatkettiin sitte matkaa Lava Beds monumentille. Taa oli siis sellanen paikka, jossa oli laavan muodostamia maanalasia tunneleita, joihni sai menna kattomaan. Toiset tunnelit oli jopa vaha valaistuja ja korkeita ja hyvia kavella, kun taas toiset oli melkeen ryomimalla eteenpain mentavia ja taysin pilkko pimeita. Ma toki kolautin paani ensimmaisen kerran kun piti vaha kumartaa tunnelis, mut muuten ihan mukava kokemus. Ennen tunneleihin kaivautumista ma jopa ostin ittelleni pienen taskulampun, kun mulla ei siis mukana sellasta ollu, ja pilkkopimeessa sita tarvittiin. (apua kello on 01.11 ja mun heratyskello soi aamulla puol 8 ja site on lahto Bostoniin.) Taa oli joko reissun kuumin paiva tai kuumin paikka, joten me viihdyttiin oikeen mielellamme sia tunneleissa, kun sia oli niin ihanan viilee. Laheskaan kaikkia tunneleita ei kuitenkaan ehitty kiertamana, kun oli taas aika lahtee takas bussiin.

Pysahdyttiin parilla pienemmallaki nahtavyydella. Toinen oli vuoren rinne, joka oli ennen kohonnu vedesta, ja johon ihmiset oli ennen muinoin kaivertanu merkkejansa ja toinen oli paikka, jossa inkkarit oli pystyny vastustamaan "valkosia" oliko vuosia. Ihan kivoja paikkoja molemmat, mut se kuumuus mua vaha hairitti. Tan paivan ja koko reissun viimenen pysahdyspaikka oli via yks laavatunneli vaha kauempana. Tasta tunnelista teki erityisen se, etta sen pohjalla oli jaata ympari vuoden. Siina luolan suuaukon parkkipaikalla ensin kuitenki syotiin viimenen illalline, siivottiin bussia ja valmistauduttiin viimeseen yoajoon ennenku saavuttais San Franciscoon seuraavana aamuna. Kun lopulta paastiin kattoon sita jaata sia tunnelis, niin se oli oikeesti aika moinen pettymys, silla tunneli loppu kalteriin ja sen takaa kun taskulampulla katteltiin niin piti vaha arvailla, etta onko toi nyt jaata vai ei, mutta kai se oli. Reissu oli kuitenki tekemisen arvone, koska kun tultiin ylospain niin pieni kuunsirppi paisto tummansinisella taivaalla, ja se naky ainan ihanasti tunnelin suuaukolla. Taman jalkeen me vaan oleskeltiin ja katteltiin tahtia ja valmistauduttiin hyvastelemaan taa porukka. Tas vaihees mulle iski kahen ja puolen viikon kriisi. Ma yht akkia tajusin, etta kymmenen kuukauden jalkeen mulla on enaa kaks ja puoli viikkoo jaljella tassa maassa ennenku ma tuun takas suomeen. Ja mulla oli taa tunne. Taa janna tunne, josta ma en osaa sanoo onko se positiivinen vai negatiivinen vai mika se on, mutta ma oon varma siita, etta mulla on joku voimakas tuntemus siita, etta oon lahos kotiin. Kaikille jotka on kysyny ma oon sanonu, etta ehdottomasti tuun takas Amerikkaan, mutta todellakaan en tuu ennenku taytan 21. Kuinka pian sen jalkeen ku oon tayttany 21 en tia, kuinka pitkaks aikaa en tia, ja mihinka pain USAa en tia, mut sen tian varmasti, etta tanne tullaan takas.

Ma en oikeen muista mita me tehtiin viimesena yona. Kai me nukuttiin. Seuraavana aamuna kun herattiin, nahtiin San Francisco ikkunan takana vahan matkan paas. Kaikki ulostautu bussista, tyhjattiin kaikki tavarat siihen jalkakaytavalle ja kaikkien oli tarkotus loytaa kaikki hukkuneet tavaransa. Ma olin suht hyvaa huolta pitany tavaroistani, joten mun osalta taa oli nopeesti tehty. Sit hakattiin haiopat enhlantilaiselle pariskunnalle, joka otti Davidin mukaansa, ja kaikki muut hyppas bussiin, ajettiin sinne bussiasemalle mista oli lahetty, ja se oli sitte siina. Kaikki sano pitkat heipat ja todettiin, et paras yhteydenpitotapa on naamakirja, jonne oli jo perustettu oma yhteiso kaikille talle meidan reissulle. Sitte itse kukin lahti omaan suuntaansa yks toisensa peraan. Ma meinasin ensin, et kavelen takas Fisherman's wharftiin, kun kello oli vasta 9am ja 2pm alko chek in hostellilla, etta onhan tas aikaa, mutta kun Colin tarjos kyytia, kun sen porukat tuli hakeen sita ja Maxin, niin paatin sit kuitenki, et ehka rinkan ja selkarepun kans on kuitenki parempi ottaa aotokyyti.

Siina oli suurin piirtein se mun reissu Green Tortuisen kans. San Francisco ja LA on via kertomatta, mutta niitten tarina tulee sitte ku palaan Bostonista, samoin vaha jotaki tasta viikosta, ja tottakai Bostonin kuulumiset. Ja sitte tulee muutama postaus kuvista, joita otin kuukauden lomani aikana. Eli aika paljo tekemista mulla on. Tahan loppuun ma voisin kirjottaa arvoituksen, jonka ma kuulin tan reissun aikana. Ma en viitti ruveta suomentamaan sita, mutta ratkaisu ei oo mitenkaan kielisidonnainen, eli jos haluutte koittaa vastata, niin ihan suomeks kay. Eli se tarina meni nain: "Two spies walked into an enemy bar. One drink one drink slow ant the other one drink three drinks fast. When they left the one whit one drink pased out and dropped dead on the ground. What happened?"