Lisaa busseilua

Sunnuntaiaamuna sitte herattiin suht aikasin, kuten tavallista, ja alettiin meidan aamupalavalmistelut, syotiin, purettiin leiri, ja ne hurjat, jotka oli edellisena paivana luvannu lahtee whitewater rafting:lle oli lounaansa kans valmiina odottaas, et meijat tultas hakeen kello 9am. Tas vaihees ma paatin, et olis varmaan sopivaa kysya, etta mita ma oon oikeen luvannu menna tekemaan. Ma selitin, etta mulla on talla lomalla sellanen asenne, etta melkeen mita vaan uutta tulee vastaan, niin sita pitaa kokeilla, ja koska melkeen kaikki muutki oli menos, niin kyl maki tahon, mutta kertokaa ny mulle mita ma oon luvannu menna tekeen. Ne koitti sita mulle selittaa, mutta koska ne selitykseski kaytti sanaa rafting, niin se ei oikeen auttanu. Sen verran ma ymmarsin, etta se whitewater tulee siita, kun vesi menee alas ja on ihan valkosta. Se autto vaha, eli kyl ma tan meidan aktiviteetin koskeen osasin jo tas vaihees sijottaa.



Me aikamme odoteltiin, ja alettiin jo uskoo, et ne on huijannu meita koko hommalla, kun rahat oli keratty etukateen, eika kukaan tullu meita hakeen. Lopulta kun kello oli 9.30 niin Matty sano, et hypatkaa bussiin, han ajaa teidat sinne. Niilla oli vissiin jaany vaha epaselvaks taa osa keskustelua silloon kun ne oli soittanu ja varannu, etta me mennaan sinne ja kuinka monta menee ja koska. Sitte via muutenki kavi niin, et kun me kaikki 14 oltiin bussis, kaannyttiin vasemmalle, ajettiin jonku matkaa, mentiin parkkipaikalle, Matty hyppas ulos autosta, tuli ihan kohta takas, kaansi bussin ympari ja ajettiin takas meijan leiripaikalle. Tas vaihees me vaha naureskeltiin et oli hyva kokemus joo, todellakin 60$ arvonen, etta sulleko me nyt annetaan sit se tippi. Jatkettiin sit kuitenki matkaa vaha leirin ohi toiseen suuntaan, kunnes lopulta tultiin oikeeseen paikkaan. Mentiin sisaan, allekirjotettiin naa perus teet taman omalla vastuulla -kaavakkeet, kasattiin varusteet ja ajettiin via vaha matkaa jokee ylospain.

Me hypattiin pois bussista, Matty lahti takas leiriin kattomaan kuinka moni sinne jaaneista halus lahtee kattoon jalkapallon MM finaalia, ja me jaatiin joenpenkalle kolmen ohjaajan kans. Aluks meille jaettiin pelastusliivit, kyparat ja melat. Sitte oli turvallisuusohjeet, mita tehda maalla, mita tehda kumiveneessa ja mita tehda vedessa. Siina vaihees alko vaha jannittaan, kun ohjeet oli mita tehda KUN putoot veteen, ei JOS putoot veteen. Mut en ma siita silti liikaa stressia ottanu. Se joki naytti ihan suht turvalliselta. Kun kaikki oli valmiina, me jakauduttiin kolmeen ryhmaan. Meitahan oli jo valmiiks mina, Christian, Max ja Colin (Emma ei halunnu tulla, kun se oli menos parin viikon paasta laskeen koskee kavereittensa kans), niin sit me otettiin meijan ryhmaan lisaks Matt ja Bridget. Meidan ohjaajaks tuli Alferdo, joka oli vaha niinku se paaohjaaja. Ainaki ma paattelin niin, koska se teki suurimman osan ohjeistuksesta aluks ja me mentiin myos ekana veneena joes.

Kun kaikki oli valmiina, laskettiin vene vesille, hypattiin kyytiin ja alettiin harjotteleen melomista. Max ja Colin edes (Max karkimelojana, eli sita piti seurata) Christian ja Matt keskella ja mina ja Bridget peras. Alferdo oli ihan takana, koska se teki kaiken ohjaamisen. Meilla oli vaan kolme vaihtoehtoo mita tehda. Soutaa eteenpain, soutaa taaksepain ja olla soutamatta. Alferdo hoiti ohjaamisen ja myos ohjeiden huutamisen. Taa alku oli ihan vaan jokee. Ei mitaan koskee. Siina saatiin harjotella veneen hallintaa. Sit ku vene "oli hallinnas" melottiin matalaan rannikkoon, etta kaikki sai pulahtaa uimaan tai edes kahlata ja vilvotella. Odotettiin et kaikki kolme venekuntaa oli valmiina ja sitte lahettiin matkaan.

Ekaks tuli tason 1 koski (Kosket jaotellaan asteikolla 1-5 niin et yks on oikeestaan vaan joki ja 6 on vesiputous, jota ei pysty laskeen). Siina se meni. Ei oikeen mitaa. Kun me jatkettiin matkaa, niin kosket alko koko ajan kasvamaan. Oli enemman parsketta, isompia "aaltoja" sia pohjalla, ja enemman ohjaamista meilla. Mutta hyvin se meni. Ja oli ihan hauskaaki. Kunnes yht akkia laskettiin ihan tavallista tason 2 koskee, niin yht akkia koko veneen oikee puoli tippu jokeen. Eli sinne meni Colin, Matt ja Bridget. Se oli aikamoinen shokki. Varsinki veteen tippuneille, kun vesi oli yllattavan kylmaa eika kukaan osannu varautua putoomiseen. Kun meidan vene oli kosken ohi taas tasasella vedella, kerattiin porukat takas veneeseen ja katottiin kuinka muitten kay. Niilla meni tosi hyvin. Kaikki pysy kyydis. Jaa etta nain. Onneks meijanki porukka selvis vaan kastumisella ja saikahdyksella, mutta kun paastiin seuraavalle koskelle, niin kaikki otti sen todella varovasti. (Kaikki naa kosket oli nimettyja, mut ma en muista nimista kun tan yhden.) Sitte oli vuoros koski nimelta Hell Hole. Todella lupaava nimi. Sita kun lahestyttiin niin Alferdo selitti mita se tulee toden nakosesti kaskemaan tehda silla aikaa kun ollaan koskessa, etta selvittais siita kunnialla. Kun oltiin suht lahella ja nahtiin se koski, niin joku sano, et nyt ainaki kannattaa laittaa jalat syvalle pehmikkeen alle tiukasti kiinni, johon Alferdo totes, et han varmaan irrottais jalkansa ihan vaan varmuuden vuoksi. Todella lupaava alku. Ja niin tosiaan kun oltiin puolivalis koskee meidan vene alko kallistua oikeelle. Koita siina sit pysya kyytis. Kaikki toki koitti, mutta lopulta Alferdo oli ainut joka pysy kyytis. Kaikki muut tippu oikeelta puolelta yli laidan, ja sitte sita oltiinki vedes. Ja kaiken kukkuraks se kumivene oli kaikkien paalla. Onneks tahan oli osattu varautua turvallisuusohjeistuksessa, eli jos tunnet veneen paasi paalla niin ala kiipeemaan venetta pitkin johonki suuntaan, niin lopulta sun taytyy paasta pintaan.

Ma en oikeestaan muista siita mitaan kun putosin veteen muutaku sen, et en pudonnu omalta puoleltani, vaan oikeelta. Toivottavasti oikeen puolen porukka oli vedes ennen meita, ettei me tiputtu niitten paalle. Sit ma muistan, et vene oli mun paalla joo, eli reunaa kohti aloin kiipeemaan. Kun paasin ylos ma olin ihan kiinni siina venees, enka pastany irti. Eli ma olin eka joka nostettiin takas veneeseen. Melani tietysti menetin kun putosin, vaikka ensimmainen asia mika piti muistaa jos putoo oli, etta melaa ei kannata hukata. Mutta oikeestaan kaikki hukkas, mut sita mukaa kun poimittiin loput ihmiset takas kyytiin niin melojaki alko palautumaan, kun ihmiset pinnalle paastyaan oli loytany kasan meloja ja ottanu ne mukaansa. Lopulta saatiin taas kaikki takasi veneeseen ja alettiin tarkastelemaan et kuinka kavi. Mun ilmeesta varmasti naki, etta kyl ma saikahdin, mut oikeesti musta tuntuu, et ma olin sisalla silti luottavaisempi kun milta se ehka ulospain naytti. Muut veneet tuli kosken alas suht hyvin. Toinen vene tais menettaa kaks matkustajaa ja toinen ei yhtaan.

Tan kosken jalkeen me pysahdyttiin syomaan evaita, joita naa ohjaajat oli tuonu mukanaan. Vetta, sipsia ja kotitekosta salsaa. Oli hyva, et paasi vaha rauhottumaan ton kosken jalkeen. Ohjaajat keskenansa naureskeli, ja sano, etta taa oli Alferdon tan kesan siistein "dump". Yleensa vene kuulemma menee ylosalasin ja ohjaajaki lentaa veteen ja kaikkee. Ja samalla taidettiin rikkoo Alferdon henkilokohtanen ihmistenpudotusennatys, puolitoistaveneellista (9) yhen reissun aikana. Ja huomioikaa via se, etta kaikki putos veneen oikeelta puolelta. Tan tauon aikana Ron (josta ma en oikeen tia mitaan muuta kun mita ma tan keskustelun aikana selvitin, ja sen, et se tykkaa juoda paljo, ja on varmaan joku papan ikanen, ehka vaha vanhempiki) tuli sanoon mulle, etta han ei oo koskaan nahny henkiloo, joka "observe" niin paljo kun mina. Viitaten todennakosesti siihen, et ma seisoskelin sia yksikseni enka oikeen osallistunu mihinkaan ymparilla olevaan keskusteluun, kun elokuvat oli edelleen paaaiheena melkeen kaikis niista. Sitte tuli taa perus mista sa oot mita sa teet taa ja kuinka oot viihtyny osa, mutta se, mita seuras siita, kun ma sanoin et oon au pair oli jotain, mita ma en ollenkaan osannu odottaa. Ron nimittain sano, et han oli 20 vuotta sitte au pair. Se on jotain, mita sa et koskaan oleta kuulevas ison miehen suusta. Aluks ma luulin et se oli vitsi, mut sit kun se rupes kertoon et se just oli kayny tapaas taas sita perhetta 20 vuoden jalkeen niin ma aloin uskoon, et ehka taa onki totta. Oh-hoh sanon mina.

Pian tan jalkeen jatkettiin matkaa. Meilla tais olla nelja koskee jaljella. Kaks niista tais olla tason 3 koskia, yks oli meidan reissun teknillisesti vaativin, yks oli koski, jonka pohjalla on reissun isoin aalto ja yks oli vissiin muuten vaan reissun isoin koski. Me meinattiin vaha, et Hell Holen jalkeenko via on jotaki isompaa, mut niin sita vaan jatkettiin matkaa. Myohasempien keskustelujen perusteella ma voisin sanoo, et koko meidan venekunta tunsi samalla lailla kun mina, kun mentiin seuraavaan koskeen. Hirvee jannitys paalla, kaikki vaan koitti pysyy kyytis. Mun paas pyori vaan et ma en putoo, ma en putoo, ma en putoo. Eika kukaa pudonnu. Mahtavaa. Seuraavaks tuli se isoin aalto putous, joka kasteli kaikki taas kunnolla, kun se heitti kaikki vedet veneen sisalle, mutta onneks sentaan kaikki pysy kyytis talla kertaa. Tan jalkeen porukka alko saada itseluottamuksensa takas, ja kun laskettiin viimesta koskee ma jopa nautin siita. Ma olisin jopa sita mielta, et voitas laskee via vaha pitemmalle. Mut ei sit kuitenkaan menty, kun eteenpain joes oli tulos tason 4 ja 5 koskia. Vaha ennen meidan maihinnousuopaikkaa me via silminnahtiin taistelu meidan kahden muun veneen valilla, kun ne meloilla lappas vetta toistensa veneisiin, tormaili ja koitti varastaa toistensa ohjaajat. Tais sia muutama ihminen veteenki tippua, mut ainaki yks niista hyppas vapaaehtosesti, kun nyt oltiin taas sellases kohtaa, joka oli vaan ihan tavallinen joki, jossa voi hyvin ottaa nopeen uintireissun.

Kun me rantauduttiin, syotiin meidan lounas ja mentiin kattoon, kun tan koskilaskufirman kans toimii yhteistyos kuvaaja, jolla on kamera Hell Holen ylapuolella, koska se on se koski, jossa suurin osa ihmisista putoo. Oli kyl kiva menna kattoon ne kuvat, mita meista otettiin. Se vaha via enemman valas sita tilannetta, etta mita oikeen tapahtu, kun ei sita siina ite laskies oikeen ees ymmartany. Tokavikasta kuvasta nakyy, et ma oon tyyliin viimenen matkustaja joka koittaa sinnitella kyytis, mut sit viimenen kuva paljastaa, et lopulta se vene oli ohjaajaa lukuunottamatta ihan tyhja. Aika tyyriita ne kuvat oli, eika kukaan ollu ottanu rahaa mukaan, kun oli yleisessa tiedossa, etta reissulla tullaan kastumaan, niin ei niita kuvia kukaan ostanu, mut oli niita mukava kattella. Sitte alettiin ihmettelemaan, et kun kello oli jo yli 2, etta missa on Matty. Me tiedettiin, et se meni jonnekki ettiin paikkaa mis se vois kattoo sita pelia, mutta pelin olis kuulunu loppua jo aikaa sitte, eika sita nakyny missaa. Aikamme odottelimme, kunnes Matty soitti, etta peli on toisella jatkoajalla tilanteessa 0-0, etta odottakaa vaan, mehan ei taalta laheta ennenku peli loppuu. Ei meilla sit oikeen ollu muuta vaihtoehtoo kun odottaa. Ja oli kuuma. Mina ja Max sitte paatettiin, et mennaan joen rantaan istumaan ja odottamaan, kun on kerta niin kuuma. Heitettiin leipaa. Tai ma heitin. Eka 2. Eihan se nyt kay laatuunsa et ma muka vaan kaks leipaa heitan. Piti ettia uus kivi ja koittaa uudestaa. Talla kertaa se meniki sit vaha paremmin, ma sekosin laskuis 7 jalkeen ja Max totes, et hanen ei varmaan ees kannata koittaa, kun han vaan nayttais tyhmalta ton jalkeen. Kyl se sit lopulta heitti ja sai 2. Sit saatiin seuraa, kun Katherine, New Jerseylainen Middle Schoolin opettaja liitty meidan seuraan, ja mentiin pulahtamaan jokeen. Tai Max ja Katherine meni, ma tyydyin vaan kahlaamaan, koska ma oli niin hienosti varustautunu tahan reissuun farkkushortseilla, jotka oli viaki ihan vesi tippuu -marat siita Hell Holen uintireissusta.

Lopulta kuultiin uutinen, etta Espanja oli voittanu, ja etta puoli tuntia enaa pitas kestaa ennenku bussi tulee tanne. Mahtavaa. Tipattiin meidan ohjaajat ja lahettiin takas hakeen se porukka leirilta, jotka ei ollu halunnu kattoo jalkapalloo eika laskee koskee, kannettiin loput tavarat bussiin, pysahdyttiin taas koskenlaskupaikalla, kun Matt halus ostaa kuvan siita koskenlaskusta ja sit lahettiin ajamaan. Seuraava pysakki oli Chester. Sia oltiinko varmaan 7 mais. Taa oli meidan eka dinner ulkona niin etta kaikki saa syoda missa tykkaa ja sitte sai menna baareilemaan, meilla oli edes yoajo ja lahto kello 1am.

Lopulta melkeen koko porukka paaty syomaan samaan purilaispaikkaan. Joku paikallinen kapakka se kai oli, joten sia sai perus baaripurilaisia. Miedan viiden hengen alaikasten kerho tilas kaikki erilaisen purilaisen (ja mun oli oikeesti pita eika purilainen), kaikki oli tyytyvaisia ruokaansa ja vatsa taynna saatiin palata takas bussille. Sitte me alettiin miettimaan, etta niin mita me tehdaan, kun kaikki muut menee baariin. Paatettiin palata bussiin, avata olute ja koittaa taskulampun valos pelata korttia. Ei onnistunu. Sitte avattiin seuraavat oluet ja koitettiin taskulampun valos pelata juomapelia nimelta Kings. Ma en oikeen paassy siita kerryille, kun joka kortilla oli oma merkityksensa, Emmalla vaan oli se lista, eika me pelattu kun 10 korttia, ennenku todettiin, ettei tasta tuu mitaa. Ja sitte alko vanhempi porukka palaamaan bussiin, kun ne halus menna nukkumaan. Siis se "englantilainen" pariskunta ja Rebecca. ("Englantilainen" siks, et ne oli kai alun perin Skotlannista, mut nyt ne asu San Fransiscossa ja ne oli kasvattanu perheensaki sia niin en tia voiko niita sanoo oikeen englantilaisiks enaa. Mut oli niilla via se aksentti, niin siks silla mentiin.) Meilla alko loppua ideat, kun uloskaan ei huvittanu menna juomaan, alaikasia kun ollaan, ja poliisiauto ajeli sia paatiella edes takas. Tai ei se oikeesti Emmaa, Maxia ja Colinia niin paljoo hairinny kun mua ja Christiania, mutta meilla olis kyl seurauksetki saattanu olla vaha vakavammat.

Lopulta kuitenki paatettiin, etta ei me bussis voida olla, jos sia ihmiset nukkuu, ettei pideta niita hereilla, joten ulos sita mentiin. Kun paastiin ulos bussista Mattyki alko meista huolehtia, etta olkaa varovaisia sen kaljan kans ulkona, etta bussis olis turvallisempi juoda. Eli siihen kaatu se meidan suunnitelma istua katukiveyksella bussin vieres, kun siina olis ollu valosaaki. Paatettiin sit lahtee kaveleen vahan matkan paahan, kun si oli semmonen mukava pimee syrjakuja. Ja olo oli ku 15 vuotiaalla. Me istuttiin pimeella keskella tieta, juotiin kaljaa ja katottiin tahtia. Ja puhuttiin, kuinka taa kaupunki missa me ollaan nayttaa ihan niinku se olis jostaki kauhuleffasta. Etta nain. Pari kertaa piti palata bussille, kun tuli kylma tai kalja loppu, mutta muuten se ilta meni sit siina todella 15v tunnelmissa. Kun ma olin ite 15 niin ees silloon ma en tuntenu itteeni niin 15 vuotiaaks kun tuona iltana. (15 tuli siita, kun Saksassa juomaika on 16, ja Christian oli eka joka sita ikaa rupes sanoon. Ehka Suomes toi vois olla enemman 16v, mutta kuitenki.)

Lopulta kello tuli 1, porukat palas baariutumasta meita saalimaan, kun oltiin missattu niin hyva ilta, ja sit mentiin nukkumaan. Mun makuupussia ei ollu missaan nakyvilla, joten sit ma vaan tyydyin ottaan ensimmaisen pussin, joka naytti vahakaan mun pussilta ja toivoin, et sen omistaja oli se, joka oli ottanu mun pussin. Sen verran myohaan "loysin" muutenki makuupussini, et koko takaosa oli jo taynna, ja edessa oli via kova meno paalla, niin ma menin sit hattuhyllylle nukkumaan. Ei ollu paras yo talla reissulla, mut ei kyl huonoinkaan. Vaha valia kyl herasin, ja kun pikkusen nain ikkunaa siina maatessani niin aina koitin kattella, etta joko oltas perilla, mutta aina vaan liikuttiin ja liikuttiin.

Sitte lopulta tuli maanantai aamu. Ma en oo oikeen varma missa me syotiin se aamupala, mutta jossain Crater Laken lahella sen tayty olla, koska se oli meidan sen paivan kohde. Pohjoisamerikan syvin jarvi ja maailman kolmanneks (?) syvin jarvi. Joka oli ennen ollu tulivuori mut sit se oli romahtanu ja siita oli tullu jarvi. Ja se oli tosi sininen, kun se oli niin syva. Oli kyl ihanan nakonen. Sia oli sit taas vuoros patikointia seurueella mina, Max, Colin ja Christian. Ma en tia mihin Emma havis. Se vissiin meni enonsa kans kiertaan jarvee jollain toisella tavalla. Kuitenki me koitettiin patikoida jarvee ymparoivien "vuorten" korkeimmalle kohdalle, mutta suunnilleen puoles valis tormattiin muuhun meidan bussiporukkaan ja kuultiin, etta lumivyory on tukkinu polun, etta eteenpain ei paase. (Taas lunta heinakuus. Ei mun juttu.) No ihailtiin sit maisemia siina, lounastettiin ennen kello 10 ja pidettiin muuten vaan pitka tauko, kun meilla kuitenki oli aikaa tuhlattavana 3 asti. Siina sit ku levahdettiin, niin Matt yht akkii kysy, et ei kai mua haittaa, jos se ottaa musta kuvan. Ma sanoin et ei haittaa ei. Sit se otti kamerapuhelimensa, katto sita kuvaa ja alko kavella lahemmas ja lahemmas ja lahemmas. Mun ilme oli varmasti kumma, kun se alko olla parin metrin paassa musta. Se vaan sano et ala valita musta ja ma koitin parhaani mukaan olla valittamatta ja ihmetella mun lounasta, mutta en halunnu kuvaa musta syomas, niin tyydyin vaan ihmetteleen sita. Kun se lopulta oli puolen metrin paassa musta, se otti sen kuvan, kiitti ja varmisti, etta ma en oo vihanen. En ma vihanen ollu, mutta yllattyny. Harvoin sita tullaan puolen metrin paahan kun on ensin kysytty, etta saako susta ottaa kuvan. Mut siita kuvasta tuli tosi ihana, kun lopulta nain sen, ja Matt lupas lahettaa sen mulle, mut ei oo via kuulunu. Mun pitaa koittaa saada se ennenku pistan tanne sen mun postauksen missa on kuvat.

Tan jalkeen me kaveltiin takas parkkipaikalle, meinattiin menna bussiin situmaan, mut Soli ja biletytot oli sia (party girls) niin ei todellakaan haluttu menna sinne istumaan. Sit mentiin kattoon lahjatavarakauppa, nakoalpaikka ja muuten vaan jumittamaan sinne. Max katos jossain vaihees jonnekki, joten sit se oli vaan mina, Colin ja Christian. Kun nahtiin, et biletytot ja Soli lahti pois bussista, kaytettiin tilaisuus hyvaksemme ja mentiin pelaan korttia sinne bussin takaosaan. Nai sit vietettiin se jaljella ollu 2 ja puoli tuntia. Ensin pelattiin lannen nopeinta amerikkalaisilla saannoilla (speed), sitte ma opetin ne pelaan hermoo. Sitte Emma tuli takas ja liitty meidan peliseuraan. Se pelas kierroksen meidan kans hermoo ja sit se oli sita mielta, et han tietaa tasta pelista paremman version, et pelataan ennemmin sita. Kukaan muu ei oikene koko loppuviikon aikana paassy selville kaikista sen pelin saannoista, tai ei ainakaa saanu voittoon tarvittavaa rutiinia, joten Emma voitti joka kerta, mutta se ei myoskaan suostunu pelaamaan hermoo enaa sen jalkeen.

Kun aika tuli tayteen ja kaikki palas vihdoin takas bussiin, lahettiin ajamaan kohti kuumia lahteita. Seuraava uus asia, mita en oo koskaan ennen tehny. Pienten rakennustyomaaongelmien jalkeen paastiin meidan leiripaikalla, (niin lahelle kun mahdollista, kun varsinainen leiripaikka oli rakennustyon alla, mut yks nuotiopaikka oli alueen ulkopuolella, niin sinne leiriydyttiin) kaytiin lapi perus leirinpystytysoperaatiot ja lahettiin kylpeen kuumiin lahteisiin. Ne oli melkeen ku Muumeissa (joka on ainut paikka missa ma oon koskaan nahny kuumia lahteita) mut ne oli vaha pienempia ja ne meni rinnetta alaspain niin et sia oli aina pieni allas, johon mahtu ehka 4 henkee, sit vaha alempana oli seuraava allas jne. Ja aina kun mentiin alaspain niin vesi viileni. Sia sit istuskeltiin ja rentouduttiin, kunnes hyttyset alko voittaan ja oli aika lahtee kattoon, josko ruoka olis valmiina. Kun ma nousin lahteesta ylos niin olo oli saman lainen kun tulee saunasta ulos. Se, kun iho on lammin ja on jotenki rentoutunu olo. Oli kivaa. Kun me paastiin takas niin todettiin, etta kylla, ruoka oli niin valmis kun ne se oli tehny, eli tarvikkeet esilla niin, etta kaikki saa paistaa omat grilled chees sandvitchinsa. Todella amerikkalaista. Ja puoli leipaa syotyani selvitin, et se kuulu myos kastaa tomaattikeittoon samalla kun sita soi. Ma en olis uskonu, et tomaattikeitto on niin hyvaa, mut kyl se leivan kastuttajana oli hyvaa.

Samalla kun palattiin leirille niin huomattiin, etta juominen oli taas taydes vauhdis, ja ihmiset oli innostunu pukeutumaan. Meilla oli sit costume party. Ja sita mukaa kun ilta jatku niin kokeneemmat matkaajat haki repuistaan asusteita, mita niilla nyt sit oliki jaljella ja asusti kaikki muut. Mulle jai jaljelle King Kong pyyhe viitaksi, mika oli kyl oikeesti ihan tarpeeks pukeutumista mulle. Tana iltana ma tutustuin myos mun uuteen lempi juomaan, Bagardilla terastettyyn kaljaan. Aluks kattoin vaha Colini ja Max:n paalle, et oikeestikko meinaatte teha noin, mutta osana mun kaikkee pitaa kokeilla lomaa paatin sit kokeilla sitaki, ja se oli hyvaa. Ihan oikeesti tosi hyvaa. Se ei ees maistunu kaljalta. Tuloksena oli tosin myos se, et se oli vahvaa. Tasta illasta mulla ei valitettavasti oo yhtaan kuvaa, koska viisaasti jatin kamerani bussiin, mutta ehka se on ihan hyva vaan.

Kun porukka lahti takas kuumille lahteille youinnille, mulla oli kolmas terastetty kalja menos. Ja se polku sinne ei ollu mikaan helpoin. Mutta ihan hyvin ma loppujen lopuks paasin sinne. Mulla ei ollu mitaan aikomusta menna enaa uudestaan kylpemaan, mutta seuran vuoks lahin mukaan jalkojani liottamaan. Puoles valis mun kaljaa tuli sellanen tunne, et meinaanko ma muka oikeesti juoda tanki loppuun, mut kun me kerta oltiin sia niin kauan, niin sain senki havitettya kunnialla. Ja taa uintireissu muuttu melkeen heti kattelys clothing optional kylpemiseks ja pian se oli sit ihan pelkkaa naku-uintia koko homma. Ma olin jalkani liottanu, ja kun Christian (alaikasista ainut juomaton) sano, et han lahtee takas leirille, niin ma olin mukana, koska alko jo tulla hamara, eika mulla tietenkaa mitaan taskulamppua ollu mukana. Kuka muka pakkaa LA:n reissulle mukaan taskulampun?

Paastiin takas leirille ja loydettiin paikalle jaany porukka pelaamasta beer pongia. Leffoista tuttu urheilulaji, jonka saannot oon aina halunnu oppia, mutta joka ei koskaan ennen oo mua tan vuoden aikana tullu vastaan. Sita sit katteltiin hetken aikaa, ja nyt mulla on saannot hanskas, toinen juomapeli, mita haluun ehdottomasti pelata Suomeen palattuani. Sitte me vaan oltiin ja vaihdettiin mielipiteita Amerikasta Christianin kans, kunnes Max tuli takas leiriin, ja sen ensimmaiset sanat oli, "Isabella, do you know the way back to the springs?" Mun paa oli odotelles selvinny ihan takas normaaliin tilaan, ja reitin loytaminen onnistuu, jos vaan on valoo. Koska Christianilla oli paras lamppu, lahettiin me sit kaikki kolme takas lahteille "pelastustehtaviin". Max oli niin huolissaan Colinista ja Emmasta, jotka oli edelleen lahteilla naku-uimas. Ja ne oli kolmistaan tyhjentany sen koko niitten repullisen kaljaa ja Bagardia, et me ei ees oikeen tiedetty osaisko ne sielta kotiakaan enaa. Paastiin perille, Max kavi sanomas, et nyt mennaan ja sai vastaukseks etta kiitos mutta ei kiitos, tuli takas meijan luo ja meinas et no ei sitte, mennaan takas, mutta mina ja Colin oltiin sita mielta, et ei kai, kay ny ainaki varmistaas et niilla on taskulamppu ja toisen kierroksen jalkeen se jopa sai ne tulemaan meidan mukaan. Mission accomplished. Ja sit via todettiin, et kyl Colin olis osannu takas leiriin, kun se halus johtaa ja todistaa Maxille, etta kylla han osaa. (Naa oli ihmeelliset kaverit. Ne totes melkeen heti aluks, et ne ei oo hengaa yhes siks et ne tykkaa toisistaan, vaan siks, et ne vihaa toisiaan vahiten kaikista ihmisista koulus.) Sitte ku palattiin takas leiriin ja vakuutettiin Eno Jill, etta nyt on nieceki turvallisesti leirissa, taidettiin menna nukkumaan. Tai ma ainaki menin aika pian sen jalkeen. Taidettiin me Maxin kans hetki naureskella Colinille ja Emmalle, kun ne sia taas jotaki saati, mut sitte ma menin nukkumaan. Ja taa oli mun koko reissun huonoiten nukuttu yo. Mun oli niin kylma etta. Ja mun vieres nukku joku, joka yski ja hytisi ja vaikka mita, eika mulla oo mitaan hajua kuka se oli. Seuraavana aamuna siina ei ollu enaa ketaa, ja kaikki mun lahella nukkuneet kierteli ympariinsa kyselemas kuka melkeen kuoli yolla, kun se silta oikeesti kuulosti.

Ma oon varmaan tata ny ainaki puolitoista tuntia kirjottanu, etta onnittelut, jos joku jaksaa lukee tanne asti. Ma taidan lopettaa tan tahan, ja via ilmottaa, etta mun lentoaikataulu on kyl tullu joo, lahto on Newarkin lentokentalta maanantaina 2.8. kello 5.50pm, frankfurtis vaihto ja Helsinkiin kone laskeutuu tiistaina 3.8. kello 12.35. Silloon nahdaan!